Sokerointi palvelut

Sokeroinnilla tarkoitetaan ihokarvojen poisto menetelmää, jossa karva poistetaan juurineen ihosta.
Sokerointi on vanha ja luonnonmukainen tapa poistaa ihokarvoja. Sokeri on täysin vesiliukoista ja sisältää sokeria ja vettä.
Täysin kivutonta sokerointi ei aina ole, mutta pyrin parhaan taitoni mukaan tekemään siitä mahdollisimman miellyttävää.
Sokerilla voi poistaa lähes mitä vain iho karvoja, niin parta karvoista niska villoihin kui myös varvas karvoista selkään. Jos toivomaasi aluetta ei löydy ajanvarauksesta voit huoletta varata jonkun noin tunnin sokerointi ajan ja kirjoittaa kommentti kenttään toivomasi alueen.

Olen tehnyt sokerointeja jo vuodesta 2013. Käytössäni on Makea helsingin sokerointi tuotteet, joita löytyy myynti hyllystä myös koti käyttöön ostettaviksi.

Brasilialainen sokerointi

Tarjoan myös intiimi alueen sokerointi palveluja naisille. Brassissa otetaan kaikki haluamasi intiimi alueen karvat sokerimassaa apuna käyttäen juurineen pois.
Brassi ei aina ole kivuton, mutta harvaa brassia teen yli kymmentä minuuttia. Palvelu toteutetaan asiakas kuunnellen ja kunnioittaen.